Liikaa aikaa
Viime blogauksesta on aikaa, pahoittelut. En voi kuitenkaan syyttää kiirettä. Viime päivinä mulla ei ole kalenterissa paljon muuta ollutkaan kuin tyhjää. (Ja näin sivumennen sanoen, kirjoitin kyllä pitkän avautumisen orientaatioviikosta, mutta en jaksanut selvittää miten saan mustan tekstin muutettua vaaleaksi - liika aika tekee laiskaksi...)
Mulla on nyt sellainen tilanne, että lukujärjestyksessäni tulee olemaan kaksi luentoa ja kaksi tanskan tuntia viikossa. Se on todella vähän. Jossain vaiheessa olen tästä erittäin kiitollinen, nimittäin se 15 sivun essee tulee olemaan pitkän ja kivisen ja ennen kaikkea vieraskielisen taipaleen takana, mutta näin aluksi olen hämmentynyt kaikesta tästä ajasta.
Helsingissä sain kuuden vuoden mittaan haalittua kaikenlaista hommaa ja stressinaihetta, ja pahimmillaan elikkä viime vuonna saattoi olla sellaisia aamusta iltaan maanantaista perjantaihin/lauantaihin -viikkoja täynnä lähinnä kokouksia. Järjestömaailmassa tämä taisi olla melkein perusoletus, joten kun tuota tahtia ei välillä ollut, käytin vapautuneen ajan huonon omantunnon potemiseen.
Nyt aloitinkin sitten puhtaalta pöydältä. Täällä mulla on pakollisina menoina ainoastaan luennot, kaikki muu pitää etsiä alusta alkaen itse. Elokuussa kävin kielikurssia joka arkipäivä, ja sitten oli niitä kivoja kesätapahtumia joka puolella, joissa käytiin muiden kurssilaisten kanssa. Nyt alkoi opiskelut, kavereilla oli ekoja luentoja jo maanantaina ja kotitehtäviä jopa ennen sitä, minä olen ajan kuluksi selaillut yhtä kurssikirjaa ja tyytynyt odottelemaan malttamattomana viikon ekaa ja ainoaa luentoani torstaina.
Mä en ole supersosiaalinen ihminen, joten kun yllättäen kalenteri onkin tyhjä melkein viikon, hyvin suuren osan siitä ajasta ajaudun yleensä olemaan vain kotona. Näin on käynyt varsinkin täällä. On ollut kyllä ihanaa nukkua pitkään, suunnitella että mihin aikaan jaksaisi mennä kauppaan, katsoa Netflixiä niin kauan kunnes kyllästyy ja pohdiskella kaikessa rauhassa että mitä sitten huvittaisi tehdä. Välillä on harmittanut ja tuntunut yksinäiseltä. Enimmäkseen on kuitenkin ollut mukavan rento olo, kun täällä asumiseen on tottunut. Kaupunki hahmottuu jo jotenkin, tiedän mistä ostan ruokani (Lidlistä tietysti, leivän saa puoleen hintaan joka ilta viimeisen aukiolotunnin aikana! Päivän paras tunti!), ja lenkkireitti on ehtinyt tulla jo tosi tutuksi (koska oon käynyt lenkillä KAHDEKSAN kertaa, huhhuh).
Mä kuitenkin tarvitsen jotain harrastuksia, joissa tapaan ihmisiä. En voi viettää koko syksyä Netflixin parissa. Tällä hetkellä on lyöty olo kun tästä kaupungista on niin älyttömän vaikeaa löytää sopivaa kuoroa, mutta jos hyvin käy, saatan puhua itseni järjestämään bileitä ylioppilastalolle. Tai miten olisi partio? Totta puhuen juuri nyt en usko löytäväni mitään tekemistä, kun harmittaa tuo kuoroasia, mutta ehkä se tästä.
Mulla on nyt sellainen tilanne, että lukujärjestyksessäni tulee olemaan kaksi luentoa ja kaksi tanskan tuntia viikossa. Se on todella vähän. Jossain vaiheessa olen tästä erittäin kiitollinen, nimittäin se 15 sivun essee tulee olemaan pitkän ja kivisen ja ennen kaikkea vieraskielisen taipaleen takana, mutta näin aluksi olen hämmentynyt kaikesta tästä ajasta.
Helsingissä sain kuuden vuoden mittaan haalittua kaikenlaista hommaa ja stressinaihetta, ja pahimmillaan elikkä viime vuonna saattoi olla sellaisia aamusta iltaan maanantaista perjantaihin/lauantaihin -viikkoja täynnä lähinnä kokouksia. Järjestömaailmassa tämä taisi olla melkein perusoletus, joten kun tuota tahtia ei välillä ollut, käytin vapautuneen ajan huonon omantunnon potemiseen.
Nyt aloitinkin sitten puhtaalta pöydältä. Täällä mulla on pakollisina menoina ainoastaan luennot, kaikki muu pitää etsiä alusta alkaen itse. Elokuussa kävin kielikurssia joka arkipäivä, ja sitten oli niitä kivoja kesätapahtumia joka puolella, joissa käytiin muiden kurssilaisten kanssa. Nyt alkoi opiskelut, kavereilla oli ekoja luentoja jo maanantaina ja kotitehtäviä jopa ennen sitä, minä olen ajan kuluksi selaillut yhtä kurssikirjaa ja tyytynyt odottelemaan malttamattomana viikon ekaa ja ainoaa luentoani torstaina.
Mä en ole supersosiaalinen ihminen, joten kun yllättäen kalenteri onkin tyhjä melkein viikon, hyvin suuren osan siitä ajasta ajaudun yleensä olemaan vain kotona. Näin on käynyt varsinkin täällä. On ollut kyllä ihanaa nukkua pitkään, suunnitella että mihin aikaan jaksaisi mennä kauppaan, katsoa Netflixiä niin kauan kunnes kyllästyy ja pohdiskella kaikessa rauhassa että mitä sitten huvittaisi tehdä. Välillä on harmittanut ja tuntunut yksinäiseltä. Enimmäkseen on kuitenkin ollut mukavan rento olo, kun täällä asumiseen on tottunut. Kaupunki hahmottuu jo jotenkin, tiedän mistä ostan ruokani (Lidlistä tietysti, leivän saa puoleen hintaan joka ilta viimeisen aukiolotunnin aikana! Päivän paras tunti!), ja lenkkireitti on ehtinyt tulla jo tosi tutuksi (koska oon käynyt lenkillä KAHDEKSAN kertaa, huhhuh).
Mä kuitenkin tarvitsen jotain harrastuksia, joissa tapaan ihmisiä. En voi viettää koko syksyä Netflixin parissa. Tällä hetkellä on lyöty olo kun tästä kaupungista on niin älyttömän vaikeaa löytää sopivaa kuoroa, mutta jos hyvin käy, saatan puhua itseni järjestämään bileitä ylioppilastalolle. Tai miten olisi partio? Totta puhuen juuri nyt en usko löytäväni mitään tekemistä, kun harmittaa tuo kuoroasia, mutta ehkä se tästä.
Kommentit
Lähetä kommentti