Unskyld, vil du godt sige det en gang til? - eli Peruna suussa, osa 2.
Palataanpa tanskan kieleen.
Olen opiskellut tanskaa jo kaksi viikkoa. Viime viikolla onnistuin käymään kokonaisen keskustelun kaupassa tanskaksi: myyjä kysyi multa peräti _kolme_ kysymystä ja ymmärsin ne kaikki! Mun kontribuutio tähän keskusteluun toki oli tasoa "Nej, ellers tak", mutta kuitenkin. Tänään kiersin kaupoissa etsimässä postimerkkiä, ja kunhan ensin olin saanut selville mikä postimerkki on tanskaksi (fri- jotain), onnistuin esittämään kysymyksen niin että mua jopa ymmärrettiin! Kelatkaa!
Tanska ei ole helppo kieli, ja sen kunniaksi jaan teille tämän hienon tiivistyksen sen syvimmästä olemuksesta. Mutta jostain syystä en ole varmaan koskaan ollut näin motivoitunut opettelemaan uutta kieltä - ja mulla olis ollut tässä jo pari viikkoa aikaa hermostua siihen opiskeluun. Okei, asiaan vaikuttaa varmastikin se, että tässä vähän niinkuin pointtina on, että asun tanskankielisessä maassa. Ja opiskelu itsessään ei ole vielä kauhean vaikeaa, kun se "minun nimeni on..."-taso on ruotsin kielen kohdalla ihan hyvin hallussa, ja kyseessä on ihan oikeasti melkein sama kieli kun perusasioita katsotaan. Mutta on tässä kyse muustakin. Jotenkin on ihan huikeaa oppia pieniäkin juttuja kielen kautta. Niin kuin että millä tavalla on kohteliasta pyytää jotain, tai varsinkin että kuinka kohteliaita ylipäänsä yleensä ollaan. Kielin ymmärtäminen avaa niin hyvin sitä, millaisessa maailmassa tanskalaiset elää.
Oon jutellut useamman vaihtarikaverin kanssa täällä tanskasta, ja moni sanoo että kieltä on hassua opiskella kun siitä ei tule olemaan elämässä mitään hyötyä. Se on liian pieni kieli. Mutta mua juurikin kiehtoo se, että se on vain pienen kansan kieli. Sitä on vaikeaa selittää. Tanskassa vain on jotain selittämättömän sympaattista juuri siksi, ettei se globaalilla tasolla ole niin kauhean olennainen kieli ja kulttuuri. Ehkä se muistuttaa sopivalla tavalla suomea, vaikka kielenä itsessään on ihan erilaista.
Lisäksi mulla on jotain, mitä vaihtarikavereilla ei ole: oon pienestä asti kasvanut siihen, että haluan kuulua pohjoismaiseen yhteisöön. Sen huomaa täällä, kun monin paikoin tulee ilmi tanskalaisten Skandinavia-fiilistely. Tekee väistämättä mieli piipittää, että hei muistakaa Pohjoismaat! Suomikin on Pohjoismaa! Meilläkin puhutaan ruotsia! Pohjoismaissa on jotain modernia, sosiaalidemokraattista, tyylikästä ja kotoista. Me Suomessa ollaan opittu siihen, että tähän yhteisöön kannattaa kuulua. Ja mikäs siinä. Mä tykkään skand.. eikun pohjoismaalaisesta kulttuurista. Viimeistään nyt huomaan, että varmaan olisi kannattanut käyttää koulun ruotsintunnit angstailun sijaan opiskeluun. Meille tuotiin tarjottimella mahdollisuus oppia (vieläpä aika helppo) kieli, joka avaa ovet tähän maagiseen, rauhanomaiseen ja ennen kaikkea cooliin jengiin, ja sellaiset teinit kuin minä päätti hyödyntää tätä mahdollisuutta siten, että otti kielentunnit kanavakseen kapinoida auktoriteetteja vastaan tai jotain muuta yhtä tärkeää. Tämä syksy on mulle siis uusi mahdollisuus. Tekisi mieli lähettää terveisiä aina niin positiiviselle lukion ruotsinopelleni, että katso, mä yritän vielä uudestaan! Ja tanskaksi!
Mietin kuitenkin jo etukäteen, että mitäs sitten kun muutan takaisin Suomeen. Miten saan pidettyä yllä kielitaitoni? Ehkä jatkan tanskalaisen radion kuuntelua ja katson kaikki mahdolliset tanskalaiset tv-sarjat. En tiedä. Ahdistaa jo etukäteen. Tai ehkä saan siirrettyä innon ruotsiin, sitä saisi ainakin puhua Helsingissä? Tai ehkä vaan jatkan tanskan opiskelua ja puhun ruotsinkielisille tanskaa?
Ah, tanska, tuo ihana kieli. Läksyjen saaminenkaan ei harmita, kun se sana kuulostaa lausuttuna vauvan jokeltelulta. Hjemmearbejde. Niin söpöä.
Olen opiskellut tanskaa jo kaksi viikkoa. Viime viikolla onnistuin käymään kokonaisen keskustelun kaupassa tanskaksi: myyjä kysyi multa peräti _kolme_ kysymystä ja ymmärsin ne kaikki! Mun kontribuutio tähän keskusteluun toki oli tasoa "Nej, ellers tak", mutta kuitenkin. Tänään kiersin kaupoissa etsimässä postimerkkiä, ja kunhan ensin olin saanut selville mikä postimerkki on tanskaksi (fri- jotain), onnistuin esittämään kysymyksen niin että mua jopa ymmärrettiin! Kelatkaa!
Tanska ei ole helppo kieli, ja sen kunniaksi jaan teille tämän hienon tiivistyksen sen syvimmästä olemuksesta. Mutta jostain syystä en ole varmaan koskaan ollut näin motivoitunut opettelemaan uutta kieltä - ja mulla olis ollut tässä jo pari viikkoa aikaa hermostua siihen opiskeluun. Okei, asiaan vaikuttaa varmastikin se, että tässä vähän niinkuin pointtina on, että asun tanskankielisessä maassa. Ja opiskelu itsessään ei ole vielä kauhean vaikeaa, kun se "minun nimeni on..."-taso on ruotsin kielen kohdalla ihan hyvin hallussa, ja kyseessä on ihan oikeasti melkein sama kieli kun perusasioita katsotaan. Mutta on tässä kyse muustakin. Jotenkin on ihan huikeaa oppia pieniäkin juttuja kielen kautta. Niin kuin että millä tavalla on kohteliasta pyytää jotain, tai varsinkin että kuinka kohteliaita ylipäänsä yleensä ollaan. Kielin ymmärtäminen avaa niin hyvin sitä, millaisessa maailmassa tanskalaiset elää.
Oon jutellut useamman vaihtarikaverin kanssa täällä tanskasta, ja moni sanoo että kieltä on hassua opiskella kun siitä ei tule olemaan elämässä mitään hyötyä. Se on liian pieni kieli. Mutta mua juurikin kiehtoo se, että se on vain pienen kansan kieli. Sitä on vaikeaa selittää. Tanskassa vain on jotain selittämättömän sympaattista juuri siksi, ettei se globaalilla tasolla ole niin kauhean olennainen kieli ja kulttuuri. Ehkä se muistuttaa sopivalla tavalla suomea, vaikka kielenä itsessään on ihan erilaista.
Lisäksi mulla on jotain, mitä vaihtarikavereilla ei ole: oon pienestä asti kasvanut siihen, että haluan kuulua pohjoismaiseen yhteisöön. Sen huomaa täällä, kun monin paikoin tulee ilmi tanskalaisten Skandinavia-fiilistely. Tekee väistämättä mieli piipittää, että hei muistakaa Pohjoismaat! Suomikin on Pohjoismaa! Meilläkin puhutaan ruotsia! Pohjoismaissa on jotain modernia, sosiaalidemokraattista, tyylikästä ja kotoista. Me Suomessa ollaan opittu siihen, että tähän yhteisöön kannattaa kuulua. Ja mikäs siinä. Mä tykkään skand.. eikun pohjoismaalaisesta kulttuurista. Viimeistään nyt huomaan, että varmaan olisi kannattanut käyttää koulun ruotsintunnit angstailun sijaan opiskeluun. Meille tuotiin tarjottimella mahdollisuus oppia (vieläpä aika helppo) kieli, joka avaa ovet tähän maagiseen, rauhanomaiseen ja ennen kaikkea cooliin jengiin, ja sellaiset teinit kuin minä päätti hyödyntää tätä mahdollisuutta siten, että otti kielentunnit kanavakseen kapinoida auktoriteetteja vastaan tai jotain muuta yhtä tärkeää. Tämä syksy on mulle siis uusi mahdollisuus. Tekisi mieli lähettää terveisiä aina niin positiiviselle lukion ruotsinopelleni, että katso, mä yritän vielä uudestaan! Ja tanskaksi!
Mietin kuitenkin jo etukäteen, että mitäs sitten kun muutan takaisin Suomeen. Miten saan pidettyä yllä kielitaitoni? Ehkä jatkan tanskalaisen radion kuuntelua ja katson kaikki mahdolliset tanskalaiset tv-sarjat. En tiedä. Ahdistaa jo etukäteen. Tai ehkä saan siirrettyä innon ruotsiin, sitä saisi ainakin puhua Helsingissä? Tai ehkä vaan jatkan tanskan opiskelua ja puhun ruotsinkielisille tanskaa?
Ah, tanska, tuo ihana kieli. Läksyjen saaminenkaan ei harmita, kun se sana kuulostaa lausuttuna vauvan jokeltelulta. Hjemmearbejde. Niin söpöä.
Kommentit
Lähetä kommentti